Soita meille — 050 434 2773

Palvelu esittelyt

Kehittäminen 

Uuden liiketoiminnan aloittamiseen tai jo olemassa olevan yrityksen toiminnan pohdintaan löytyy kumppaneita. Apua saatavana vaikka yrityksen arvojen tai strategian vahvistamiseen tai selkiyttämiseen.  

Verotusneuvonta 

Aina ajankohtainen asia ja myös jatkuvasti muuttuva. Neuvonantaja on perillä viimeisistä verotukseen liittyvistä asioista ja osaa kertoa mitä sinun pitää tietää niistä. Täältä löytyy myös apua eri yhtiömuotoihin ja kirjanpitoon liittyen.  

Tilintarkastus- ja lakipalvelut 

Tilintarkastajan voi valita yritykselle, vaikka ei olisikaan pakko. Täältä löytyy perusteluja miksi ja voit ammattilaisen kanssa pohtia oman yrityksen kannalta parhaan ratkaisun.  

Lakipalveluita tarvitsee jokainen yrittäjä jossain vaiheessa. Kannattaa ottaa asiantuntijan ohjeet mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Sopimukset on hyvä tehdä silloin, kun on vielä hyvä hetki. Silloin säästää sekä hermoja että rahoja.  

Työhyvinvointi ja turvallisuus 

Organisaatio voi hyvin, jos sen työntekijät ja yrittäjät voivat hyvin. Täältä saat neuvoja, miten pääset alkuun tai miten kehität jo olemassa olevaa hyvinvoinnin strategiaa.  

Onko yrityksessä ensiapukoulutuksen saanut henkilö? Miten toimit, jos asiakas käyttäytyy uhkaavasti? Näihin ja moniin muihin pulmiin löydät täältä juuri sinulle parhaan ratkaisun.  

Mainonta ja markkinointi 

Mainontaan on nykyään niin paljon mahdollisuuksia, että niistä on jo vaikea valita. Täältä saat apua kaikkeen. Voit valita perusaloituspaketin, jossa luodaan nettisivut ja otetaan brändikuvat. Tai voit ottaa koko paketin, jossa luodaan markkinointistrategia vuosiksi eteenpäin.  

Mentorointi ja sparraus 

Tunnetko, että olet yksin yrityksesi kanssa? Kenen kanssa voisit keskustella luottamuksella ja saada sparrausta omaan tekemiseen? Täältä löytyy! Tutustu mentoreihimme, löydä sinulle sopivin ja varaa aika ja valmistaudu uusiin tuuliin! 

Varaa aika

Palvelemme sinua
nyt kahdella paikkakunnalla

Yrityksellämme on kaksi tilitoimiston toimipistettä, jotka ovat saaneet alkunsa Sauvon Tilikeskus Oy:n sekä PP-Tilit Ky:n fuusiossa. Molemmat toimistomme ovat avoinna ma - pe klo 9-15, mutta sopimuksesta otamme asiakkaitamme vastaan myös muinakin aikoina. Ota yhteyttä!

Sauvo

 Viljontie 1, 21570 Sauvo

Perniö

 Haarlantie 4, 25500 Perniö

 050 4342413

 toimisto@oikia.fi

 AVOINNA ma-pe 9–15

Ota meihin yhteyttä! Aloitetaan yhteistyö jo tänään


Sauvo

 Viljontie 1, 21570 Sauvo

Perniö

 Haarlantie 4, 25500 Perniö

Yhteystiedot

 toimisto@oikia.fi

 050 4342413

Tietosuojaseloste

 

Verkkosivut - Opiferum Oy